MARRASKUU 2019

Céad Míle Fáilte!

Otsikon sanoin eli irlantilaisittain sadantuhannen tervetulotoivotuksen kera avattiin vuoden 2019 World Conference on Online Learning Dublinissa (https://wcol2019.ie/) marraskuun alussa. Vaasan yliopiston kielikeskus Linginnosta konferenssiin osallistui kolme kärkihanke DIGIJOUJOUssa mukana ollutta henkilöstön jäsentä. DIGIJOUJOU päättyy hankkeena tämän vuoden loppuun ja tunnelmat loppuseminaarissa 14.11. Aallossa olivat haikeat – ja myös helpottuneet. Kolme vuotta on hankkeessa otettu digiloikkia, hikoiltu ja välillä ähkyiltykin. Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tunnustelevan, selvittävän ja kokeilevan yhteistyön tulokset on koottu aineistojen ja ideoiden muodossa verkkoon kaikkien kieltenopettajien saataville (ks. https://digijoujou.aalto.fi/).

Maailmankonferenssiin osallistuminen tuo perspektiiviä omaan toimintaan. Kun miljoonille lapsille verkko-opetus on ainoa tapa saada koulutusta tai kun Afrikassa yliopisto-opiskelija ei välttämättä ole koskaan käyttänyt tietokonetta ennen verkossa tarjottavaan opintokokonaisuuteen osallistumistaan, näyttäytyvät täällä pohdittavat Moodlen rajoitteet hyvin pieniltä. Pysäyttäviä olivat myös konferenssin ensimmäisen päivän alkuun sijoitetut kolmen naisopiskelijan omakohtaiset kertomukset siitä, kuinka verkko-opetus muutti heidän elämänsä. Pääteema Transforming Lives and Societies konkretisoitui näissä kertomuksissa itsetunnon rakentumisena osaamisen karttumisen myötä, lapsen kuoleman jättäneen tyhjiön täyttymisellä ja elämän merkityksellisyyden löytymisenä oppimisessa. Ilman verkko-opintomahdollisuutta nämä naiset eivät olisi voineet perhesyistä tai muusta elämäntilanteestaan johtuen alkaa opiskella ja kehittyä valovoimaisiksi persooniksi.

Marjut Männistö (keskellä), Tony Nyström ja Nina Pilke, Vaasan yliopisto

Iirin kieli oli konferenssissa alusta loppuun näkyvillä ja kuuluvilla luontevalla tavalla sekä yksittäisissä fraaseissa että pidemmissä puhutuissa (ja lauletuissa) jaksoissa. Lisäksi yksi plenaareista pidettiin portugaliksi, englanniksi tarjolla olevan tulkkauspalvelun kanssa. Näin yli 800 osallistujaa lähes 80 maasta saivat monikielisen kokemuksen konferenssin rakenteeseen raamitettuna. Monikielisyys loi osaltaan onnistuneella tavalla yhteisöllisyyttä ja osallisuuden kokemusta. Yhteisöllisyys nousi yhdeksi keskeiseksi teemaksi plenaarien lisäksi myös 20 minuutin full papereissa, 5 minuutin lightning talkeissa ja digitaalisissa postereissa. Yhteisöllisyyden rakentumiseksi täytyy myöskin verkkokurssilla vuorovaikutuksen lisäksi ottaa huomioon myös läsnäolo ja yhteistyö. Ilmapiirin, oppimisen ja diskurssin rakentumisen kannalta opettajuudessa on oleellista niin sosiaalinen kuin kognitiivinenkin läsnäolo.

Isolta tuntui luku 13,9 miljoonaa uutta opiskelijaa vuoteen 2030 mennessä. Jos kaikille näille järjestettäisiin opetus ns. perinteisessä korkeakoulutuksessa, pitäisi vuosittain avata 700 uutta yliopistoa. Tällaiseen haasteeseen ei kukaan yksittäinen toimija kykene vastaamaan vaan tulevaisuutta on rakennettava yhdessä ja osittain verkossa. Kielten verkko-opetuksen yhteinen kehittäminen Suomen kontekstissa jatkuu kärkihanke KiVAKOssa. Hankkeen etenemistä voi seurata täältä: http://www.kivako.fi/. Tämän syksyn ja ensi kevään kymmenien KiVAKO-pilotointien pohjalta näyttää lupaavalta: syntymässä on aivan uudenlainen korkeakouluopiskelijoiden tarpeisiin ja kysyntään sekä kielivarannon kartuttamiseen vastaava toimintamalli ja -tapa. Céad Míle Fáilte kieltenopettajat ympäri Suomen mukaan käynnissä oleviin keskusteluihin ja ideointeihin sekä pilottivaiheen jälkeisiin toteutuksiin!

Nina Pilke

Kielikeskus Linginno, Vaasan yliopisto