SYYSKUU 2021

Taideyliopisto Koronan jälkeen

Korona-aika on ollut äärimmäisen haastavaa sekä Taideyliopiston opiskelijoille että henkilökunnalle. Korona on koetellut kulttuuri- ja taidekenttää kovemmin kuin monia muita aloja. Olemme Taideyliopistossa joutuneet miettimään, miten esimerkiksi sellon soittoa tai kuvanveistoa voi opiskella tehokkaasti ja pedagogisesti järkevästi etänä ja miten akrobatian tai laulun opetus soveltuu opetettavaksi Zoomin välityksellä. Olemme työyhteisönä joutuneet miettimään myös luovia ratkaisuja opiskelijoiden opinnäytetöihin liittyvien konserttien, esitysten ja näyttelyiden järjestämiseen.

Kielten- ja viestinnän opetus on kuitenkin sujunut Taideyliopistossa poikkeuksellisen hyvin etänä. Muiden kurssien peruuntuessa opiskelijoilla oli enemmän aikaa keskittyä kieli- ja viestintäopintoihin ja vastasimme tarpeeseen laajentamalla kurssitarjontaamme. Tämä tarkoitti lisää työtä kielten opettajille, mutta opiskelijat saivat suoritettua ennätysmäärän kieli- ja viestintäopintoja. Palaute kursseista oli äärimmäisen positiivista. Suuri osa opiskelijoista koki kielten- ja viestinnän opiskelun verkossa mielekkääksi, interaktiiviseksi ja toimivaksi tavaksi opiskella kieliä. Myös opettajat kokivat etäopetuksen pedagogisesti toimivaksi ja olivat innokkaita jatkuvasti etsimään uusia toimivia tapoja opettaa verkossa. Taidealan yhteiset kielten- ja viestinnän kurssit mahdollistivat eri taidealojen välisen kommunikaation ja opiskelijat pystyivät vaihtamaan kokemuksia Koronan vaikutuksista heidän omaan taiteelliseen toimintaansa. Opiskelijat kokivat nämä kohtaamiset ja keskustelut äärimmäisen tärkeiksi.

Suurena huolena meillä on kuitenkin ollut opiskelijoiden jaksaminen. Opiskelijat ovat kokeneet valtavaa stressiä ja huolta koko taidekentän tulevaisuudesta ja omista uranäkymistään.  Koronavirukseen liittyvät rajoitustoimet ovat paljastaneet, miten heikoissa kantimissa taide- ja kulttuurialojen asema Suomessa on. Taiteilijoiden työolosuhteet ovat nousseet puheenaiheeksi ja monet pitkäänkin kentällä olleet ovat alkaneet tuoda esiin järjestelmän kestämättömyyttä. Nämä huolet ovat näkyneet myös kielten- ja viestinnän kursseilla. Opiskelijat ovat pohtineet Koronan vaikutusta tuleviin työmahdollisuuksiinsa ja sitä millaiselle työkentälle he valmistuvat. Heitä on pohdituttanut se, muuttaako Korona konserttikäytänteitä pysyvästi ja kuinka kauan menee siihen, että ihmiset uskaltavat taas nauttia elävästä musiikista ja muusta kulttuuritarjonnasta.

Korona on kuitenkin myös tehnyt näkyväksi sekä taiteen että kulttuurin itseisarvon meidän kaikkien henkiselle hyvinvoinnille ja Taideyliopiston avajaisissa syyskuun alussa katse suunnattiin vahvasti tulevaan. Poikkeusolot ovat lopultakin ohi ja opiskelijat pääsevät esiintymään ja toteuttamaan taidettaan. Myös kielten- ja viestinnän kursseja on nyt voitu opettaa lähiopetuksena isommissa tiloissa ja sekä opiskelijat että opettajat ovat olleet tästä mahdollisuudesta valtavan innoissaan. On tuntunut uskomattoman hienolta lopulta tavata sekä kollegoita että opiskelijoita kasvotusten pitkän etäopetusajan jälkeen.

Korona pakotti meitä monipuolistamaan kurssiemme toteutustapoja eli Koronasta myös opittiin paljon. Tulemme jatkossakin tarjoamaan enemmän verkossa toteutettavia kurssien toteutuksia kasvokkain tapahtuvan opetuksen lisäksi joustavien suoritustapojen lisäämiseksi. Osaamme varmasti nyt myös paremmin arvostaa kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta sekä ihmisten spontaania kohtaamista. On huikeaa ajatella, miten hienosti kaikissa kielikeskuksissa selvittiin näin poikkeuksellisista ajoista.  Tästä kuuluu suuri kiitos kaikille opettajille, muulle henkilöstölle ja ennen kaikkea opiskelijoille.

Emmi Huttunen

Taideyliopisto