LOKAKUU 2021

Maastontiedustelussa – kielitaitoa kenttäolosuhteissa

Miten mukava onkaan välillä jalkaantua kentälle, eli päästä pois työpöydän äärestä – ja vielä työasioissa. Niin sanotun erikoiskielen, tai ammattikielen, opetus ja käännösvelvoitteet suorastaan vaativat sen, että kielikouluttajamme sekä käännösammattilaisemme Santahaminan sotilassaarelta siirtyvät aika ajoin ’itse tapahtumapaikalle’ nähdäkseen millaisessa ympäristössä ja missä tilanteissa sotilaalliset kielitaito- ja käännöstarpeet härmistyvät.

Opiskelijamme Maanpuolustuskorkeakoulusta osallistuvat luonnollisestikin lukuisiin ampuma- ja sotaharjoituksiin opintojensa puitteissa. Itse pääsin Puolustusvoimien kielikeskuksen edustajana taannoin mukaan seuraamaan ampumaharjoitusta Hangon eteläisimmässä kärjessä. Keli oli kohdallaan, aurinko paistoi ja tuuli oli tyyni. Eipä siinä mitään; kypärä päähän siviilille, kuulosuojaimet korville – nopea käyttökoulutus ja siirtyminen sotilasveneeseen ja itse AH:ta, eli harjoitusta seuraamaan. Minulle ja kuulemma monelle kouluttajakollegalleni on tullut tavaksi tehdä niin, että mielessämme pyrimme simultaanitulkkaamaan kuulemaamme. Miten opettavaista se onkaan! Vastaan tulee käsitteitä ja yksityiskohtia, sitä aitoa sotilaskieltä. Haasteita riittää. On paljon termejä ja tapoja, jotka ovat kansallisia. Miten ne tulisi avata ulkomaalaisille – ja kuinka tarkasti? Onko edes tarpeen tai sallittua transponoida kaikkea kansainväliselle tasolle?

Kansainvälistyminen ja opiskelijavaihto ovat olleet pinnalla jo pitkään. Kun myös sotatieteisiin ylettyvä Erasmus+ /Military Erasmus kolkuttelee ovella, ja kahdenvälisiä vaihto-ohjelmia on jo olemassa, sotatieteiden opiskelijoiden kielitaito joutuu koetukselle entistä enemmän. Meidän kielikouluttajien näkökulmasta tahtotila on, että opiskelijamme pärjäävät ja osaavat toimia mallikkaasti tuutoreina taisteluparien ulkomaalaisvahvistuksille. Miten ihmeessä osaisimme heitä valmistaa tosielämän tilanteisiin, jos emme kävisi aistimassa kenttäolosuhteita. Ja meitä pidetään siellä usein ’kuin kukkaa kämmenellä’.

Ei muuta kuin tulta päin!

Satu Patronen

Puolustusvoimien kielikeskus

Maanpuolustuskorkeakoulu