MARRASKUU 2021
Kielikeskusopettajien asiantuntijuus ja osaamisprofiilit
Aloitin uudessa tehtävässä Lahden-Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja LAB-ammattikorkeakoulun yhteisen kielikeskuksen johtajana lokakuun alussa. Ensimmäiset kaksi kuukautta uudessa pestissä ovat kuluneet vauhdikkaasti perehtyessä uusiin tehtäviin ja organisaatioihin sekä erityisesti tutustuessa uusiin ihmisiin, heidän toimenkuviinsa ja ajatuksiinsa työstä ja työyhteisöstä.
Tiesin jo ennen uuden tehtävän alkua pääseväni asiantuntevaan joukkoon. Tunsin muutamia opettajia entuudestaan ja uusi kielikeskuskin oli jo hieman tuttu entuudestaan. Tiesin myös tulevani rautaisten ammattilaisten joukkoon, joilla on vahvan kieli- ja viestintäosaamisen lisäksi runsaasti pedagogista osaamista ja kokemusta myös kielten opetuksen digitalisaatiosta.
Minua on silti hämmästyttänyt opettajia tavatessani heidän laaja osaamisensa ja asiantuntijuuden iso kirjo. Joltakulta löytyy taustaa teollisuuden palveluksesta ja toiselta taas toimittajan työstä ennen kielikeskusopettajaksi ryhtymistä. Opettajilla on kokemusta hyvin erilaista aloilta ja monipuolista osaamista onkin työyhteisössä valtavasti.
Mietin, tuleeko tuo osaaminen ja asiantuntijuus näkyviin riittävästi. Jäävätkö opettajien osaamisprofiilit jonnekin ansioluetteloon tietokoneen uumeniin vai pystyvätkö organisaatiot hyödyntämään tätä laajaa osaamista? Entä näkyykö laaja osaamiskirjo ulospäin edes oman yliopiston muille laitoksille, saatikka organisaation ulkopuolelle?
Osassa yliopistoja on käytössä hyviä kanavia rakentaa oma osaamisprofiili näkyväksi sekä koko yliopistoyhteisölle että ulkopuolisille. Toki myös verkossa olevia kanavia (esim. LinkedIn) oman osaamisen kertomiseen osataan hyödyntää. Kuitenkin vielä valitettavan usein yliopistot jättävät henkilöstönsä asiantuntijuuden ainakin osittain piiloon.
Osaavassa organisaatiossa olisikin hyvä tehdä laaja osaamiskartoitus ja tunnistaa näin myös osaamisen kehittämistarpeet. Tätä pitäisi tehdä enemmän myös kielikeskuksissa ja kielikeskusten kielitiimeissä. Mitä osaamista meidän tiimimme tarvitsee? Miten ja kenen se olisi tarkoituksenmukaista hankkia niin, että hankittava osaaminen hyödyntää koko kielikeskusta?
Yliopistoissa on meneillään paljon erilaisia tutkimus- ja kehittämisprojekteja, joissa myös kielikeskusten henkilöstölle löytyisi nykyistä enemmän omaa osaamista ja asiantuntijuutta vastaavia tehtäviä. Monilta kun löytyy muutakin substanssiosaamista kuin pedagoginen ja didaktinen osaaminen. Haasteena voi kuitenkin olla juuri se, miten tämä osaaminen saadaan näkyväksi sekä yliopistojen sisällä että ulospäin.
Monet hankkeet ja projektit, jotka eivät välttämättä suoraan liity kieliin ja viestintään tai niiden pedagogiikkaan, hyötyisivät viestintäosaamisesta monella tavalla. Kielikeskusopettajilta löytyy osaamista toimia sekä hankkeen sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä että hankkeen jälkeisessä tehtävissä. Tätä osaamista ei vielä useinkaan osata hyödyntää riittävästi.
Näen erilaisiin hankkeisiin ja projekteihin osallistumisen myös isona mahdollisuutena kehittää ja laajentaa kielikeskusopettajien ja muun henkilöstön omaa osaamista. Kannustankin kielikeskusopettajia verkostoitumaan sekä oman yliopistonsa sisällä että muissakin ammatillisissa yhteisöissä, olemaan proaktiivisia ja etsimään mahdollisuuksia oman asiantuntijuuden kehittämiseen.
Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä erilaisiin alkaviin hankkeisiin ja projekteihin ja tarjotkaa rohkeasti esimerkiksi monikielistä viestintäosaamistanne hankkeen käyttöön. Näin voimme laajentaa omaa työnkuvaamme, hyödyntää hankkeita ja opimme itsekin valtavasti sekä yksilöinä että työyhteisöinä.
Pasi Puranen
Johtaja, kielikeskus
LAB & LUT
pasi.puranen@lab.fi