TAMMIKUU 2022

HYVÄÄ KEVÄTLUKUKAUTTA 2022

Uusi vuosi ja uusi lukukausi ovat alkaneet (tai jatkuneet) etätyönä ja -opetuksena. Moni meistä ehkä ehti jo iloita mahdollisuudesta palata edes osin työskentelemään ja opettamaan kampukselle, mutta omikronmuunnos aiheutti viime hetken muutoksia kevään suunnitelmiin. Onneksi meillä kielikeskuksissa on hyvät valmiudet tarjota myös erittäin hyvin pedagogisesti toteutettua ja vuorovaikutusta sisältävää etäopetusta.

Pitkään jatkunut etätyöskentely asettaa kuitenkin omat haasteensa työhyvinvoinnin ylläpidolle. Alkuvuodesta on julkaistu useita kirjoja, joissa pureudutaan etätyön haasteisiin ja joiden tekijät ovat olleet esillä niin televisiossa kuin lehtien palstoilla. Kati Boijder-Spoof Heikinheimo ja Riikka Ilmivalta ovat koonneet vinkkejä teokseen Etätyön hyvinvointiopas. Heidän keskeinen viestinsä on, että meidän jokaisen tulisi huolehtia omasta hyvinvoinnista myös etätöitä tehdessä ja että hyvinvointi lähtee pienistä arkisista teoista ja valinnoista.

Tällaisista arkisista teoista ja valinnoista olemme paljon puhuneet ainakin meidän kielikeskuksessamme. Tässä joitakin meidän keskusteluissamme esillä olleita asioita, joista monet oli mainittu mm. tässä teoksessa. Miten rajata työaika vapaa-ajasta? Miten huolehtia päivittäin riittävistä tauoista/taukoliikunnasta ja ruokailuista? Miten saada työpäiviin huokoisuutta eli esimerkiksi taukoja eri tapaamisten välille? Miten huolehtia päivittäin omista voimavaroista? Miten ylläpitää yhteisöllisyyttä?

Kirjoittajien antamat vinkit ovat hyvin yksinkertaisia. Esim. työajan rajaamiseksi kävelylenkki työpäivän aluksi ja/tai lopuksi sekä lounastauon varaaminen kalenteriin vuodeksi eteenpäin. He korostavat myös lyhyenkin taukoliikunnan (1-3 min) merkitystä aivojen hyvinvoinnin kannalta. Yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi ja etätyöapatian välittämiseksi kirjoittajat neuvovat esim. pitämään välillä auki ääni- tai videoyhteyden tiimin kesken, vaikka kukin jatkaisikin omia töitään ja varamaan aikaa vapaaseen keskusteluun tapaamisissa.

Työterveyslaitoksen tutkija Anniina Virtanen on julkaissut kirjan Psykologinen palautuminen (2021). Hän korostaa myös mikrotaukojen merkitystä: hän kehottaa kokeilemaan viikon ajan enemmän lyhyiden taukojen pitämistä ja miettimään taukojen vaikutusta omaan jaksamiseen viikon kokeilun jälkeen. Anniina Virtanen lanseraa termin ei-tekemisen vallankumous vapaa-ajalle.  Hän kuvaa tätä seuraavasti: Ole tekemättä mitään erityistä. Tai tee jotain ihan muuta kuin se, mikä sinua kuormittaa tai jotain kivaa, josta nautit.

Muistetaan siis tauottaa itseohjautuvasti töitä tänä keväänä ja muistuttaa toisiamme myös näiden mikrotaukojen merkityksestä! Ja nauttia ei-minkään tai kivan tekemisestä vapaa-ajalla!

Aurinkoista kevättalvea!

Taina Juurakko-Paavola