TOUKOKUU 2022
Puurohummerin päiväkirjasta
Pidän aamupuurosta. Olen varmaankin aina pitänyt, mutta ymmärtänyt sen kunnolla vasta viime vuosina. Jostain syystä en myöskään juuri koskaan valmista aamuisin puuroa, joten sisäinen puurohummerini on tavallisesti kanssakulkijoiden suopeuden armoilla.
Näinhän se menee monien muidenkin asioiden kanssa. Meidän väitetään tekevän valintoja sisäisen motivaatiomme ohjaamana, mutta oman rajallisen havaintoaineistoni perusteella päädymme hämmentävän usein tyytymään meille tarjottuihin ja valmiiksi valittuihin ratkaisuihin. Uutisten kärkeen mahtuu yksi teema kerrallaan, harrastukset valitaan trendikkäiden ja julkisuudessa paistattelevien joukosta – eikä uudeksi opiskeltavaksi kieleksi ole asiaa, mikäli kieltä ei löydy (omassa toimintaympäristössä) eniten opiskeltujen kielten lyhyeltä listalta.
Asiaan voi onneksi itse vaikuttaa, jos ilmiön vain onnistuu tunnistamaan. Uutisvirtaansa voi monipuolistaa vaikkapa seuraamalla useampia medioita ja uuden kielen valinnan voi perustaa stereotypioiden sijaan oman asiantuntijuutensa huolelliselle tarkastelulle. Puuroakin pääsee lappamaan aamuisin, kun malttaa tarkastella aamurutiinejaan lempeän korjaavalla otteella.
Myös meidän kielikeskuslaisten arjessa valinnat ovat monella tavalla läsnä. Omat valintamme ovat tietenkin tärkeitä, mutta olemme myös mukana lukemattomissa valinnoissa, joita opiskelijamme ja sidosryhmiemme jäsenet tekevät ja joita he pystyvät tekemään tulevaisuudessa. Enkä tällä tarkoita ainoastaan kaikkeen oppimiseen liittyvää uusien ovien ja ikkunoiden avautumista, vaan myös sitä rikasta tukemisen, auttamisen, yhdessä kehittymisen, opastamisen ja valistamisen maisemaa, jossa kielten ja viestinnän asiantuntijat työtään tekevät.
Maisemasta puheen ollen: yksi meitä kielikeskuslaisia koskeva valinta on konkretisoitumassa aivan lähitunteina. Kielikeskuspäivät päästään taas pienen tauon jälkeen järjestämään, ja Vaasassa onkin tarjolla aivan erinomainen kattaus kaikenlaista kiinnostavaa. Voimaannuttavat keskustelut kollegoiden kanssa, uudet näkökulmat tuttuihin asioihin, yhteisöllisyys verkon välityksellä tai kasvokkain – odotukset ovat korkealla!
Ville Jakkula
Lapin yliopiston kielikeskus